Valkonaamainen kanadanhanhi,
Ulasoori, Pori, 1.10.2019
Weblokit
Tänään
iltapäivällä katselemassa pelloilla levähtäviä hanhiparvia Ulasoorin ja
Pietniemen alueella. Joutsenien määrät kasvussa, reilu 200 yksilöä
yhteensä. Pääosa valkoposkihanhista oli vielä paikalla, n2300. Joukossa
myös kaksi merihanhena ja muutama metsähanhi. Kanadanhanhia löytyi
yhdeltä pellolta, yhteensä 72. Kanadalaisten joukosta osui silmään
vaaleanaamainen yksilö. Lintu lienee sama, joka liikkui parvien mukana
jo huhtikuussa. Kesällä en tätä kaveria nähnyt. Syyskuussa tuli nähtyä
muutamaan kertaan. Kyseessä lienee vain väripigmentin puute tai
flavistista vaikutusta, koska muutoin ei mitään risteymään viitaavaa
ole näkyvissä tai ainakaan en ole huomannut.

Yksi päivän parvista Pietniementien varressa. Kuvassa laulujoutsenia, valkoposki- ja kanadanhanhia.

Ei mikään kovin onnistunut otos, mutta näkyy "valkonaaman" kuviot hyvin.

Toinen kuva samasta yksilöstä. Myös alempana kaulassa normaalista poikkeavaa valkeaa kuviointia.