Laskentaa ja
laskentapaikkoja, Härkmerifjärden, Kristiinankaupunki,
13.4.2020
Weblokit
Härkmerifjärden vaatii taas tänä vuonna
pientä linnustonselvitystä. Tänään
etsimässä laskentapisteitä ja
suorittamassa ensimmäistä laskentaa. Keli
ei niitä ihan parhaita, mut eipä tänä
keväänä kovin paljoa ole ollut
valinnanvaraa. Aamusta sentään
puoleenpäivään ihan kohtalainen keli.
Päivällä alkoivat lumikuurot haittaamaan
havinnointia. Kaikki pisteet löydettiin ja
saatiin aikaiseksi sopiva laskenta-alusta.
Lintuja melko niukasti. Yleisimpinä
vesilintuina tavi (102) ja sinisorsa (78).
Amerikantavia ei tänään osunut putkeen.
Merikotkia runsaasti, vähintään 12
yksilöä. Vuoden ensimmäinen kalasääski
osui myös optiikkaan. Kohtalaisesta
tuulesta huolimatta matkasi kuoveja
harvakseltaan pohjoiseen. Pelloilla jonkin
verran valkoposki-, meri- ja metsähanhia.

Byvikenin pohjoispuoli on järven parhaita
puolisukeltajien oleskelupaikkoja.

Näkyvyys on tällä hetkellä vielä hyvä, kuukauden
päivät kun odottaa, niin peittävyys on aika lailla
muuttunut.

Pohjoisreunalla korkea ja suojaisa kallio tarjosi
hyvän havainnointipaikan.

Kovin on Stora sundet muuttunut sitten viime
laskentakerran vuodelta 2013.

Sama kohta, toisesta suunnasta, vuodelta 2013.
Laskuoja upean metsän ympäröimä ja luonnontilainen
uoma. Tänään vähän muuta.

Hmm... Vain J. puuttuu

Iltapäivän puolella keli vähän muuttui ja näkyvyyskin
välillä hieman heikko.