Kolmas laskentakierros,
Härkmerifjärden, Kristiinankaupunki, 8.6.2020 Weblokit
Linnustoselvityksen
kolmas laskentakierros tänään. Aikaisemmat
laskentakierrokset tehtiin toukokuun
puolella. Liikkelle auringon noustua. Keli
hyvin kesäinen: lämmin ja tyyni.
Kiertelimme taas järveä kasvillisuuden
reunaa seuraten. Kasvillisuus noussut
parissa viikossa huomatavasti, estäen jo
osin kaikkien lahdenpohjukoiden kierron.
Yleisesti silmään pisti eniten
vesilintujen pieni määrä. Ruokailevat
isokoskelotkin poistuneet järveltä.
Laulajia sentään ihan mukavasti. Myös
merikotkia edelleen ihan riittävästi.
Pelloilla laulujoutsenia ja
valkoposkihanhia edelleen runsaasti.
Järvellä ainakin kolme eri kaulushaikaraa.
Tavattiin
järveä kiertäessä toinenkin venekunta,
laskuojan suulla. Olivat tosin kalamiehiä.
Järvellä on viihtynyt pitkin kevättä
runsaasti merikotkia, ilmeisesti helpon
kalasaaliin vuoksi. Ainakin yksi uusi pesä
löytyi laskennoissa, ehkä toinenkin.
Kaffetauko järven luoteiskulman kalliolla.
Paikalta aukeaa hyvä näkyvyys järven
pohjoisosiin.
Viiksitimaleilla oli jo nuoret linnut liikkeellä.
Järvellä ainakin kolme pesivää paria.
Kun tilaisuus tuli, suoritettin kaffepaikkatesti
Byvikenin rannassa, laskennan jälkeen.
+
Autopaikka lähellä
+
Suojainen ja rauhallinen sijainti
+ Sijainti lähellä hyvää lintupaikkaa
+ Kohtalaiset sateen-
ja tuulensuojat
+ Runsaasti istumapaikkoja
- Kesällä näkyvyys rajoittunutta
- Ajoittain häiriöitä