Viimeinen poikuelaskenta,
Härkmerifjärden, Kristiinankaupunki, 19.7.2020
Weblokit
Linnustoselvityksen
viimeinen poikuelaskenta tänään.
Poikkeuksellisesti laskettiin tällä kertaa
ehtoon edellä, erinomaisessa kelissä.
Kohtalaisen rauhallista oli. Jos järvellä
oli vielä poikueita, oli ne hyvin piilossa
kasvillisuudessa. Vain pari poikuetta
havaittiin.
Lepäilijöitä/ruokailijoita paikalla
sentään jonkin verran. Runsaimpana
merihanhi, lähes 300 paikallista ja vähän
ees-taas liikkuvia. Muutama kuikka
ruokaili järvellä. Lokkeja, räyskiä ja
tiiroja hieman järvellä. Myös muutamia
haara- ja tervapääskyjä.

Samalla moottorilla mentiin,
kasvillisuuden reunaa seuraten.

Järvellä runsaasti merihanhia,
luultavimmin sulkivia, keskittyen
kaakkoiskulmaan.

Stora Sundet kasvanut keväästä aika
pahasti umpeen. Virtaus heikohko.

Lintujen puuttuessa tuli sitten kasveja
katseltua. Itse kun en kasveja tunne, niin
piti apujoukkohin turvautua. On kuulemma
siimapalpakko tai ainakin lähisukulainen.

Ja tämäkin samaan ryhmään kuuluva.

Ja
maihin...

Kotiinpäin ajellessa näkyi VT2:lla, Pihlavan kohdilla,
upean voimakas sateenkaari.