Jäätymisen oireita, Kallo, Pori, 5.1.2023
Weblokit
Hieman ennen auringonlaskua katsastamassa jäätilannetta ja viivytteleviä vesilintuja. Pakkasta vajaa 10 astetta, heikko tuuli ja nätti auringonpaiste. Meressä runsaasti uutta jäätä, ulompana isoja aukkoja. Vähän talven oloista, jos kelit vaan pysyisi talvisina. Näppäilin muutamia kuvia Kallon rantajäistä auringonlaskun molemmin puolin.

Kallon ulkopuolella telkkiä 78 ja isokoskeloita 65. Lokkeja, pääosin kalalokkeja, yhteensä 45. Päivän yllätyksenä oli rannan pienestä ruovikosta lentoon lähtenyt kuningaskalastaja. Kaverilla sulapaikkojen ennuste aika heikko - toivotaan parasta!


Uutta jäätä ja Kloppa

Kallon pengertien varresta kohti lounasta. Meressä uutta jäätä, koko Kallon ja Uniluodon väli uudessa jäässä.


Kallo ja Kloppa

Kallon ja Klopan ulkopuoli pääosin avoinna. Telkät keskittyneet ulommas Herrainpäivien suuntaan.


Lumikivet ja avovettä

Rantakivissä nätti lumikuorrute, meressä jonkin verran hyydettä.


Maininkia rantahyyteessä

Vanha maininki pitää vielä rannat avoinna.


Kallo, Kloppa ja Uniluodonlahti

Uniluodonlahti, Kloppa ja Kallo kuvattuna Uniluodon puolelta. Kuva isoksi klikkaamalla.



Sivuston facebook sivu

Kallo, Pori, Finland, 5.1.2023
Weblokit
Copyright (c) 2023  Antti J. Lind