Sulanutta rantaniittyä ja avovettä, Kuuminainen, Pori, 12.1.2023
Weblokit
Päivän valjettua kiertämässä
Kuuminaisten kärkeä. Aika keväisen oloinen keli. Lämpötila peräti 3
astetta plussalla, leppeä etelätuuli (12m/s), meri auki lähes rantoja
myöden ja näkyvyys kohtalaisen mukava. Koko ajan odottelin, että
taivaalta kuuluisi kiurun ääntä tai merihanhen kailotus kuuluisi
mereltä...
Keväisestä kelistä huolimatta oli talvisen
rauhallista: muutama kymmen isokoskeloa, telkkiä 34, kala-, harmaa- ja
merilokkeja yhteensä 55. Vähän variksia, pari korppia, kuten
merikotkiakin. Vähintään kolme saukkoa kierteli jäälautoilla.
Merivesi oli käynyt
korkealla rantaniityillä ja vesisade oli tehostanut sulamista.
Komeita pälviä
rantaniityillä, ihan keväistä viherrystä.
Kolmen saukon
porukka koetti löytää tietä Säppiin. Vähän oli heikko jäätilanne.
Eteläpuoleiset
tuulet olivat avanneet pohjoisrannan rantakiville asti. Merellä
liikkuneet jäälautat vahvuudeltaan 30-40cm.
Kärjen kylän
luoteisranta oli avoinna yllättävänkin pitkälle asti, rantaniitylle.