Vesilintuja ja auringonpaistetta, luoteissaaristo, Pori,
20.1.2023
Weblokit
Jo toinen peräkkäinen kohtalaisen
heikkotuulinen päivä. Merelle vasta myöhemmin aamupäivällä. Tuuli
eteläpuolelta. Aurinkoakin saatiin useampi hetki. Lämpötila nollan
pinnassa. Näkyvyys erinomainen. Merellä edelleen jonkin verran
maininkia. Lunta ja jäät vain nimeksi. Ainoat lautat merellä Gummadooran
ja Seliskerin välillä.
Liikkeelle
Tahkoluodosta. Siitä sitten Hylkiriutan ympäristöön ja pari kilometriä
ulkopuolelle. Enskereiden sisälahden kautta maihin Haminakariin. Meren
puolelta Kumppooseihin, joista maissa Steenkumppoosissa. Pöksyt,
Vensteenin ja Maaherrat kiertelin veneellä. Paluumatkalla Seliskerin ja
Saint Helenan kautta mantereelle. Trailerissa puolituntia auringonlaskun
jälkeen.
Pikkulintuja vain nimeksi. Vesilintuja
sentään ihan mukavasti. Ulkomerellä pilkkasiipiä (48), mustalintuja
(145) ja alleja (40) muutamassa paikassa. Joukossa pari riskilää ja
ruokkia. Lisäksi tukkakoskeloita 8 ja muutama kymmen isompaa sukulaista.
Telkkiä yksittäin, yhteensä 28. Ensimmäinen viherpeippo lauloi
keväisesti. Nisäkkäistä harmaahylje ja saukko, molempia 1. Upea
retkipäivä.
Ihan yksin ei
saanut vesillä liikkua. Jouduin hieman väistämään Tahkoluodon väylällä.
Tämä kai on
talvinen selkeä keli. Tahkoluodon edustan tuulivoimalat, Kupeli,
Kaijakari ja jeesusvalot.
Muutamia alliparvia
väisti busteria.
Samoilla paikoilla
myös mustalintuja ja pilkkasiipiä.
Haminakarin ja
Iso-Enskerin välinen lahti kokonaan auki. Olenkohan koskaan ennen nähnyt
tammikuun lopulla?
Steenkumppoosissa
paistoi aurinko. Saaren pohjoisempi kämppä. Täällä taisi olla isommat
jäänkertymät.
Vensteenien luodon
tarkastin merisirri toiveissa - ei näkynyt.
Lisää jeesusvaloja
- Ulko-Pöksy.
Päivän jälkimmäinen
kaffehetki Seliskerin satamassa. Laituriin oli edellen pääsy.
Saint Helenan
kohdilla tuli jäälautalla vastaan saukko.
Koirahaudan
linjataulu, ei merimetsoja tällä kertaa. Taisivat olla syväsatamassa.
Ja maihin...