Vanhojen
kahlaajien päämuuttoaikaan, Karhuluoto - Herrainpäivät, Pori, 6.7.2023
Weblokit
Vanhojen
kahlaajien syysmuutto näyttää vuosi vuodelta aikaistuvan. Vikloja ja
suokukkoja on tyypillisesti ollut jo toukokuulta alkaen liikkeellä.
Perinteisesti vanhojen sirrien päämuuttoaika on heinäkuun jälkimmäisellä
puoliskolla. Tänä vuonna vanhoja sirrejä alkoi näkyä rannikolla jo ennen
juhannusta ja suurimmat määrät näkyivät heti heinäkuun alussa. Meriveden
korkeudella ja sääoloilla voi myös olla vaikutusta muuton ajoittumiseen.
Nuorten kahlaajien päämuutto tapahtuu reilua kuukautta myöhemmin.
Kelit eivät ole
oikein tänä kesänä olleet suosiolliset ulkosaaristoretkeilyyn tuulien ja
sateiden vuoksi. Heinäkuun alusssa, lähes päivittäiseen ohjelmaan, on
kuulunut Meri-Porin kahlaajarannoilla käynti. Mitään järisyttävän isoja
määriä ei tänä vuonna näkynyt. Parhaan suosirrikertymän määrä oli hieman
yli 250 yksilöä. Pikku-, lapin-, kuovi- ja isosirrejä näkyi vain
muutamia yksilöitä. Tyllejä ja pikkutyllejä jonkin verran. Sopivassa
kelissä vaihtuvuus rannoilla on vilkasta. Parvet pysähtyvät hetkeksi ja
jatkavat hyvinkin nopeasti. Syyspuolella tosin kiire ei ole yhtä kova,
kuin keväällä.
Vanhoja suosirrejä
Karhuluodon hiekkarannalla.
Tuulet ja maininki
keräävät Yyterin hiekkarannan pohjoispäähän kahlaajien suosimaa levää.
Tässä ainakin tyllejä ja suosirrejä "Surffirannalla".
Kahlaajien vaihtuvuus on vilkasta.
Suosirriparvi pelästyi koiranulkoiluttajaa ja poistui etelään.

Vanha pikkusirri ja tylli Karhuluodon
hiekkarannalla.