Pari
pientä trombia tai vesipatsasta, Makholma, Pori, 31.7.2023
Weblokit
Pitkästä
aikaa jonkunnäköinen ukkosrintama etelän suunnasta ja osin meren
puolelta. Hieman jälkijunassa Makholman kalarantaan, kun
mantereenpuoleinen reuna ehti jo ohittamaan. Hetken odottelun jälkeen
alkoi lounaispuolelle muodostumaan uutta kuuroa. Ei siinä kauaa mennyt,
kun kaukaa kuului pari jyrähdystä, ei näkyviä salamia. Vähän kuin
yllättäen, muodostui Lankoorin niemen ylle kaksi kapeaa trombia, jotka
taisivat olla kaukana meren päällä, ollen siten vesipatsaita. Kuuro
ohitti lännen puolelta, kaukaa muutamia jyrähdyksiä. Sen jälkeen
rauhallisempaa.

Paikalle saapuessani, mantereen puolella,
vielä kuuron hännän pari salamaa ja muutamia heikkoja vesikuuroja, myös
pieni sateenkaari. Kirrakarin noitaroviot pitivät asiattomat poissa.

Lounaan puolelle muodostui kuuropilven alaosaa
pari kapeaa trombia. Niistä ohuempi pitkäikäisempi.

Sama pitkäikäisempi Lankoorin niemen päällä.
Vaikka näyttää katkeavan, taisi silti ulottua veteen asti.

Sama kuuropilvi ohitti lännen puolelta,
jatkaen pohjoiseen. Kallossa ei samasta pilvestä havaittu vesipatsaita.

Kotimatkalla näytti lupaavalta. Iso pyörivä
pilvi Preiviikin yllä. Harmittavasti ei vaan parempaa muodostunut.