Viikko-, eiku kuukausikierroksella, Siipyy, Kristiinankaupunki, 23.10.2023
Weblokit
Ei ole lokakuussa kelit suosineet käyntiä Siipyyn saaristossa. Viimeksi tuli käytyä syyskuun lopulla. Tänään vihdoin mukavan heikkotuulinen ja parin pakkasasteen keli. Heti auringonnousun aikaan, vaikka sitä ei pilvisessä kelissä huomannutkaan, Domarkobbanin rantakivillä. Domarilla tuli viihdyttyä iltapäivän puolelle asti. Siitä sitten vielä katsomaan Storbådanin tarjonta.

Ei meinannut Domarkobbaia tunnistaa, kun ruovikot puuttuivat lähes kokonaan. Tuuli, korkealla ollut merivesi ja liikkunut haurumatto oli siivonnut saaren ruovikot uuteen uskoon. Viimeistelyä olivat vielä myyrät jatkaneet. Domar oli harvinaien helppokulkuinen ja ruderaatit ehkä hieman kärsineet. No, pieni siivoaminen on välillä paikallaan.

Saaressa vielä vähän lintuja, vaikka kylmät kelit ja tuulet ovatkin saaria tyhjentäneet. Jäljellä olevista ruovikoista löytyi kolme tiltalttia ja vielä yksi lisää tyrniköstä. Saaressa paikallisena kaksi niittykirvistä. Muuten aika lailla peruslajistoa ja vesilinnut tuli katsottua vain rantavedestä.

Storbådanilla loppusyksyistä. Pari riskilää rantavesissä. Eteläpuolella 32 lapasotkan parvi. Saaressa kaksi tundrakurmitsaa, kolme merisirriä ja pieni pulmusparvi.


Domarkobban pohjoiskärki

Domarkobbanin pohjoiskärjen itärannalla komea hauruseinä. Ruokaa oli, ei ruokailijoita.


Domarkobban heinikko ja Pinkki

Parhaiten syksyn keleista ja syöjistä näyttää selvinneen fladan sisärannalla oleva heinikko.


Domarkobban, myyrän jälkiä

Muualla kasvillisuutta ja maaperää on myöhennetty melkoisen kovalla kädellä. Veikkaisin kyseessä olevan vesimyyrä, mutta ei mitenkään varmuutta. Kymmenkunta näkyi, Pinkki havaitsi selvästi enemmän.


Domarkobban, tyrnejä

En varmaan koskaan ole nähnyt näin komeaa tyrnikköä Domarkobbanilla. Tyrni ei monessa kohdassa kasva, mutta runsaasti näytti olevan. Ei näkynyt tyrnikärpäsen jälkiä.


Domarkobban, Fladan eteläreuna, Pinkki

Merivesi 15cm plussalla ja fladassa vesi korkealla. Reunoilla hyvin rakkolevää ja parissa kohdassa pieni ruovikko.


Domarkobban, Fladan pohjukka jäässä

Pakkaskelit oli jäädyttänyt fladan pohjukan. Hieman jo haasteellinen hyönteissyöjille.


Storbådan

Storbådan pohjoisesta etelään. Rannat oli täälläkin hyvin siivotut.


Storbådan, merisirrit

Storbådanin länsikallioilla kolme merisirriä.


Ja maihin...

Ja maihin...




Sivuston facebook sivu

Siipyy, Kristiinankaupunki, Finland, 23.10.2023
Weblokit
Copyright (c) 2023  Antti J. Lind