Alkutalven
saariretkellä, Säppi, Eurajoki, 16.-20.11.2023
Weblokit
Vähän niinkuin talvea tekisi.
Torstaina aamupäivällä pienessä pakkasessa ja heikossa myötätuulessa
saareen. Keli pilvinen ja runsas lämpöväreily. Lunta saaressa muutaman
sentin verta. Fladat ja kluuvit jäässä, myös rannoille kehittynyt jo
jäänreunaa. Keli koko jakson ajan hyvin samanlainen. Lauantaina tuuli
hetken reippaampaa lännestä ja pariin kertaan aurinkokin hieman
vilahteli.
Saaressa Luotsitupa
miehitettynä, muutoin rauhallista. Saarta tuli kierrettyä ja merelle
aamuisin katseltua. Myös hieman talveenvalmistautumishommia piti tehdä.
Nisäkkäistä,
muflonien lisäksi, kaksi saukkoa, muutama metsäjänis, supikoira ja
muutamia myyriä. Lintuja sentään vähän enemmän, keskittyen
vesilintuihin. Telkkiä saaren lähivesissä reilu 400, mukana pari
haahkaa. Alleja, mustalintuja ja pilkkasiipiä yhteensä muutamia satoja,
lämpöväreily hieman haittasi havaitsemista. Mielenkiintoisimpina
vesilintuina kuikat, kaakkurit ja riskilät. Parhaat päiväsummat samassa
järjestyksessä: 9, 14 ja 7. Kahlaajia ei näkynyt. Pikkulinnut pääosin
urpiaisten ja tiaisten varassa. Rastaista vain muutama räkätti- ja
mustarastas. Prakalan tyrnikössä tiasten seurassa hernekerttu, joka
lienee sama, kuin jo lokakuussa.

Kruunmöljässä ei pahemmin tungosta.
Luotsituvan miehittäjien vene leessä. Alli 1 oli jo nostettu maihin.

Peräkulman rantaheinikkoa. Lounaistaivaalla
pieni vilahdus auringosta.

Hanhiston ranta jo kokonaan jäässä, myös
syksyn tuulissa muodostuneet hauruvallit.

Haurulokku, kuten myös Lohiloukko ja
Paskalaguuni, uudessa jäässä.

Tietty mufloneita siellä täällä.

Takalahden pohjukka jo ohuessa jäässä.

Tyrnejä yllättävänkin paljon, syöjiä niukasti.
Tyrnikärpänen ei näytä tänä syksynä tehneen paljoa haittaa. Nämä tyrnit
Krävelin pohjoisrannalta.

Ei ihan vuoden luotokuva-tyyppinen otos
hernekertusta:-) Kerttu viihtyi tiiviisti tali- ja sinitiaisten kanssa
Prakalan tyrnikössä.

Aurinko soi valoa, melko alhaalta, vaikka
kyseessä onkin päivän valoisin hetki. Prakala ja ampukoppi.

Ja maihin...