Aamun jokiristeily, Kokemäenjoen suisto, Pori, 4.6.2024
Weblokit
Kaunis, tyyni  ja lämmin alkukesän aamu. Eipä se keli paljoa päivää kohden muuttunut - lämpöä lisää ja pieni tuulenvire. Meren suunnassa näkyi joitakin pieniä pilvikenttiä.

Kierteilin suiston alaosia Kunnanrannasta Kiviniin, josta Isojuovan kautta Varpukareihin ja Kaunismäen kautta takaisin Kunnanrantaan. Karvianjuopaa harkitsin hetken, mutta jokiveden ollessa riittävän alhaalla, olisi yritys ollut jo epätoivoinen.

Lintujen näkyvyys deltalla on heikkenemään päin, kasvillisuus kasvaa kovaa vauhtia. Järviruo'on uudet versot kasvaneet jo toista metriä. Näkyvyden sijaan, oli pääosin keskityttävä kuunteluun.

Ruokokerttunen oli odotetusti runsain laulaja. Muutamia rytikerttusia äänessä. Eipä löytynyt pussitiaista, eikä ruokosirkkalintua. Mustapääkertut innokkaasti äänessä. Ainakin kolme kaulushaikaraa äänessä. Vesilinnuista runsaimmat merimetso, laulujoutsen ja tukkasotka. Punasotkia löytyi kuusi koirasta ja yksinäinen naaras. Laulujoutsenia hautoi siellä täällä. Ruskosuohaukkoja vain yksi pariskunta.


Teemuluodon suuntaan

Aurinko on juuri nousemassa. Kunnanrannan uomasta Teemuluodon suuntaan. Kasvillisuutta jo sen verran, että busterilla ei asiaa.


Kurjet lennossa

Useampi kurkipari, vähintään 6, ilmoitteli reviireistään auringon noustua. Pesimättömät kiertelivät deltalla.


Isojuopa

Rasvatyyni Isojuopa. Järviruoko kasvaa kovaa vauhtia.


Masajuopa

Masajuopa on aina yhtä näytävän näköinen, päivisin ja öisin. Tällä oleva majavanpesä näytti autiolta.


Majava

Alempana joen varrella tuli sentään yksi majava vastaan.


Fleiviiki juopa

Kivinistä Fleiviikiin vievä juopa alkaa myös olla läpäisemätön.


Merimetsoluodot
Merimetsot valtaavat suiston alaosia. Kaikilla on oma mielipiteensä, onko merimetsoluodot vai taustan ex-Kemira paremman näköinen.


Tuhottu merimetsojen pesäluoto

Kuten keväämällä arvelinkin, Riutan merimetsoilla ei ollut paljoa menestymisen mahdollisuuksia. Kaksi paria oli osannut piiloutua sen verran hyvin, että haudonta oli käynnissä. Muut 80 pesää tyhjillään.


Ja mihin...

Ja maihin...



Sivuston facebook sivu

Kokemäenjoen suisto, Pori, Finland, 4.6.2024
Weblokit
Copyright (c) 2024  Antti J. Lind