Merimetsojen pesien laskentaa, Siipyy,
Kristiinankaupunki, 25.6.2026
Weblokit
Merimetsolaskentojen
viimeisen kolonian tarkastus, joka Satakunnan ulkopuolella,
Kristiinankaupungin Siipyyssä. Kolonia tunnetaan nimellä Kiili.
Koloniassa on merimetso pesinyt kymmenkunta vuotta. Parimäärä on
laskenut tasaisesti ja täälläkin kaksi tunnetuinta
häiriötekijää: ihminen ja merikotka. Viime vuonna kolonian
kahdella luodolla oli pesinnän aloittanut 38 paria, jotka saivat
vain pienen määrän poikasia lentokysyiseksi. Tänä vuonna
koloniassa oli aloitettuja pesiä 4, joissa ilmeisesti ei ollut
vielä munia. Kolonian parimäärä oli siis tänä vuonna pyöreät 0
paria.
Paluumatkalla poikettiin Domarkobbanilla, jossa vilkaistiin
laguuni ja pohjoiskärki. Vähän vikloja, harmaasorsan ja
ristisorsan poikueet. Lokit ja tiirat puuttuivat lähes tyystin

Peterkobbanin saari, jonka puut oli toissatalvena kaadettu
luvatta. Pesät ja pesäaihiot oli poltettu keväällä 2025.
Sanomattakin selvää, että täällä ei merimetso enää pesi.
Norrgåsinin saari. Rantavesistä lähti n350 merimetsoa, saaressa
ei kuitenkaan merkkejä pesinnästä.

Norrgåsinin kukkaloisto on palannut, pari vuoden merimetsojen
pesimättömyyden jälkeen.

Långbergetin saari. Tällä luodolla on merimetso yrittänyt
pesintää muutamina vuosina ja ilmeisesti viime vuonna muutamia
poikasia selvisi lentoon asti. Tänä vuonna saaressa oli ainoat
sen näköiset pesäaihiot, että pesintää oli yritetty, mutta
jäänyt jostakin syystä kesken.

Pesäaihiot saaren itäpäässä, tiivissä ryhmässä. Muualla ei
pesintään viittaavaa.

Domarkobbanin laguuni. Merivesi vähän plussalla, niin
laguunissakin vettä.

ja maihin...